I try..

Sattuu, vieläkin...
Monesti olen päättänyt että nyt kirjoitan blogiin, olenkin hienosti päässyt blogin etusivulle. Sitten tapahtuu jotakin ihmeellistä, tulee ikävä ja tunteiden sekasorto. Koko homma kaatuukin siihen että itken itseltäni silmät päästä ja kelaan koko jutun läpi. Minun ja floran tarina päättyi.. niin siinä vain kävi. Voiko tarinaa enää jatkaa..? Vaikeaa se ainakin on. Kerkesin jo päättää että en tätä enää jatka, luon vaikka uuden blogin. En enää jaksanut yrittää ja aina saada sitä hirveää oloa. Ajattelin että tähän ikävään ja pahaan oloon voisi tottua, mutta ei aina se vain tuntuu niin niin pahalta. Päätin kuitenkin että tämä on se paikka jonne haluan kertoa fiiliksiäni ja purkaa mietteitä. Koska se helpottaa ja asian käsitteleminen yleensäkkin. Jos vain koitan saada muuta ajateltavaa ja sulloa totuutta laatikkoon niin se tuntuu aina pahalle kun laatikkoon kurkistaa. Niinkuin minun tapauksessa, pystyn kyllä asiasta avoimesti juttelemaan ihmisten kanssa. Mutta tämä blogi sisältää ison osan meidän tarinasta ja kun tänne eksyy väliajoin se tuntuu todella pahalta.

Näin jäkeen päin päässäni liikkuu paljon ajatuksia "entä jos..", mutta tiedän että näin sen piti mennä ja tein oikean päätöksen. Olin luonut tulevaisuuteni floran kanssa muistan kun ajattelin, että tämä hevonenhan on minulla vielä aikuisena. Ajattelin että piän floran minulla ihan viimeiseen asti, niikuin pidinkin. Luulin sen vain loppuvan eritavalla, ajattelin myös että joskushan sillä voisi teettää varsan. Flora olisi ollut varmasti mahtava äiti. Luonteeltaan se oli niin kiltti ja utelias. Sen katse ja ihana persoona, ei sellaista toista löydy. Flora sai minut onnelliseksi erityisellä tavalla. Sain siltä niin paljon, voimaa, sisua, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea sain tuntea mailman hienoimman hevosen. Olen niin onnellinen että sain edes noin pienen hetken omistaa floran ja olla onnellinen kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. 

Niinkuin sanoin asioiden purkaminen jollakin tapaa auttaa ja voin sanoa että nyt olen ylittänyt itseni. Olen saanut jakaa ajatuksiani ja oloni on jo paljon parempi kun aloitin. Kova paikka oli tulla taas tänne ja oikeasti vielä kirjoittaa fiiliksiäni.
Iso kiitos siitä kuuluu teille kaikille ihanille blogin seuraajille, että olette vielä siellä ja on ollut ilo huomata että teitä kiinnostaa minun tämän hetken vointi ja kuulumiset.

Asiat ovat tällähetkellä aivan älyttömän hienosti, omaa hevosta vielä ei ole mutta sitä etsitään valmentajani kanssa parhaillaan. Eiköhän se sieltä omalla painollaan löydy, toivotaan! Yritän parhaani mukaan jatkaa.. pieni hiljaisuus teki hyvää.  Sain ottaa hieman etäisyyttä asiasta ja nyt olisi jo aika yrittää jatkaa. Tietenkin käsittelemällä asiaa eikä sullomalla sitä sinne "laatikkoon". Niin se vain aiheuttaa jatkuvaa surun kierrettä. Super iso kiitos vielä teille kaikille!


♥Oona