Muisteluja

Muistan sen päivän kun näin floran ensimmäisen kerran, ajatukseni olivat suurinpiirtein että "wau ompa se iso ja kaunis!" Varsinkin floran silmät ne on vaan jotain niin kaunista. Sain itse varustaa floran, siinä se nätisti seisoi vain paikallaan kun sitä laitoin. Varustamisesta mulle jäi kaikkein parhaiten mieleen satuloiminen, hyvä että sain sen edes selkään koska flora tuntui niin korkealle kun olin tottunut pienempiin hevosiin, nykysin flora tuntuu jo ihan normaalin kokoiselta eikä se edes loppujen lopuksi ole mitenkään erikoisen iso. :D

No mutta sitten nousin selkään, flora oli laiska ja mulle heti sanottiinkin että pitää ratsastaa todella napakasti niin sitten loppujen lopuks rupee toimimaan hyvin omalla moottorilla. Tykkäsin floran ravista ihan älyttömästi en tiedä mikä siinä veti niin puoleensa mutta se vain tuntu kivalta! Laukka tuntui aluks tosi laiskalta mutta kun ruettiin ottamaan esteitä tuntui että siinä se hevonen näytti kyllä mihin pystyi.. Laukka pyöri älyttömän hyvin ja jos jonkun niin floran kanssa esteet olivat ihanat hypätä! Silloin flora vain tuntui siltä oikealta, taisinkin siinä jo sanoa pariin otteeseen että nyt se taisi löytyä, mutta ratsastin sitten vielä muut hevoset ihan siltä varalta jos sieltä olisikin löytynyt joku parempi.

Koko loppumatka oli vain hymyilyä ja miettimistä että onko flora se oikea, päätimmekin sitten hetken miettimisen jälkeen että kyllä on. Ja hetkeäkään en ole päätöstä katunut!
Lähdettiinkin viikon kuluttua hakemaan tyttöä kotiin <3 Matkalla vain kelasin läpi että nyt mulla on oma hevonen jota olin jo pitkään toivonut ja nyt sen sain. En ees tajunnu sitä moneen viikkon että se hevonen on mun oma ja saan ite päättää sen asioista.

Perille päästäessä flora vietiin tarhaan ja sinne se jäi tyytyväisen näköisenä mussuttamaan heinää, sitten tulikin ne vaikeammat ajat.. Tuoreena hevosen omistajana floran käytös joka muuttui todella radikaalisesti tuntui todella raskaalle, se huoli ja tietämätön tunne että mikä floran sai niin käyttäytymään, lopulta kuitenkin kaikesta selvittiin! Itkin monet itkut miettien että mikä floralla on? Entäs jos se ei lopu? Jossain vaiheessa mulla oli tosi voimaton olo tuntu että en enää tiedä mitä mun pitäis tehdä.. Mutta yhden klinikka reissun ansiosta saimme asiat taas järjestykseen ja floran ilme ja käytös muttui normaaliksi, tietenkin mahahaavan mukana tulleet kipuyhdisteet olivat vain enää este, niistäkin pikku hiljaa siedättäen ongelmat ovat nyt hävinneet jo aikalailla kokonaan.
esim. flora satuloidessa heti kun edes tuli kohti satula käsivarrella niin korvat luimuun ja kun satulalla koski edes vähän niin se oli aika helposti potkua sivulle, "näykkimistä" ja mahaan potkimista. Nykyisin flora ei sano mitään satuloinnista.

Tällä hetkellä elämme floran kanssa normaalia elämää, tietenkin tammalla on tammanpäivät mutta eipä mulle tule koskaan tylsää aina on jotain "haastetta" ;)
Flora on mulle tullu puolen vuoden aikana jo niin tärkeeksi että siitä en mistään hinnasta luovu ellei se ole floralle paras ratkaisu. Flora on se joka saa mut joka päivä hymyilemään vaikka kaikki muu olis menny päin peetä niin aina on yksi joka saa mut iloseks. Koko aika florasta tulee uusia puolia esiin ja ruetaan jo tuntemaan toisemme hyvin. Vaikka flora on välillä todella inhottavalla päällä niin pitää sitä sillloin vain yrittää ymmärtää ja laittaa rajat. Ei kaikilla aina voi olla hyvä päivä!

Haluun vielä sanoo että flora on mulle yks mailman tärkeimmistä asioista ja se tekee mut onnelliseksi ei sen tarvii olla mikään mailman luokan kilpahevonen, floran rajoilla mennään mulle on tärkeintä että molemmat nauttii treenailusta. Muistakaa vielä että mikään ei ole mahdotonta! Uskokaa unelmiinne, niin mä ainaskin aijon tehdä!

"Never say never" - justin bieber

<3Oona