Heippa kaikki! Ompas aika menny nopeesti, tosiaan kun tultiin juuasta niin flora oli sunnuntaina jotain riehunut ja kaatunut sinä viikonloppuna kun olin reissussa, onneksi flora oli muuten kuitenkin käyttäytynyt mallikkaasti ja todella hyvin hoidettu kiitos siitä kuuluu roosalle! <3 Mutta tosiaan oli vetänyt nurin kun oli ruennut jotain riehumaan ja liukastunut siinä samalla.. no maanantaina irtojuoksutettiin flora ja siitä sattekin nähdä videon! Floralla oli sopivasti virtaa ja kyllä tykkäs vähän päästellä!
Linkki videoo tästä.
Sitten tiistaina lähdin ihan normaalisti ratsastamaan, pidensin jalkkareita reijällä ja hain tosi hyvää asentoa/ryhtiä, keskityin tosi kovasti että varpaat on menosuuntaan, kädet oikeilla paikoilla ja että en ole liian jännittynyt enkä mitenkään heilu ja painosta hevosta, vaa ihan pienesti mukana niinkun kuuluukin. No nostin ravin ja sieltä ei noussut puhdas ravi.. se oli tahmeaa, hidasta, laahaavaa ja aika nopeasti siirtyi käyntiin. Ajattelin että se arkoisi sen jalkoja kun flora kaatu nii olis jotenki siinä ittensä satuttanu, ei kuitenkaan ontunut. Juoksutin että näkisin itse paremmin että miltä se näyttää niin kyllä se vähäsen varo niitä jalkoja mutta kuitenkin astui hyvin alle ja sillee mutta arkoi kummiskin. Venyttelin jalat vielä huolellisesti läpi ja katsoin/tunnustelin mutta ei näkynyt mitään ulospäin ainaskaan.
Keskiviikkona kokeilin uudestaan ratsastaa, taas aloitin pitkillä alkukäynneillä ja ajattelin omaa istuntaani, nostin sitten ravin joka nousi aika vaivanloisesti, taas tosi tahmeeta, välillä kyllä ravas paremmin mut sitten taas vähän tahmeni.. Ajattelin jättää ravailut siihen ja kävelytin vielä. Viime aikoina on ollu pari mahahaava oireeseen viittaavaa juttua.. nimittäin kun olin ratsastamassa niin flora käänsi päätään kylkensä kohdalle ja ns. hamuili siitä ja yks päivä potkas kerran mahaansa.. mutta ei kuitenkaan muuten ole esim harjatessaan arkonut mahaansa eikä mitään muuta :o
Nyt on ollut to-pe kävelylenkkejä ja kunnon venyttelyt, + hankittiin antepsiä ja lisättiin vähän heinä määriä.
Meinasin huomenna käydä katsastamassa tilanteen että vieläkö ravi on tahmeaa.. sillä meillä olisi keskiviikkona kouluvalmennus, jeejee nyt oon löytänyt meille mahdollisen valmentajan joka rupeais valmentamaan meitä! Tästä se lähtee, toivotaan vain että saadaan nyt nuo kummajaiset pois!
<3Oona
Käy linkkaa blogisi. ratsastusunelmiin.blogspot.com
VastaaPoistaHieno tämä sun heppa!! :) Toivotaan, ettei ole tullut mittään Floralle! Ja kivaa, että olette löytäneet valmentajan, tästä on taatusti suunta vaan ylös! :--)
VastaaPoistaKiitos, tänään kun ratsastin niin ravi oli taas iha normaalia luulen että kaatumisesta oli paikat menny jumiin ja niimpä :)
PoistaMilloin tulee postaus valmennuksesta? :)
VastaaPoistaPerjantaina :)
Poista