Heippa kaikki! Tosiaan moni varmaan ihmettelee että miksi postauksia tulee nykyisin harvemmin, syy on että yksinkertaisesti koulu ja hevonen vie paljon aikaa. Ajattelin että postailisin viikonloppuna aina meidän kuulumiset ja viikolla tulee sitten välillä jotain extraa, nyt on koulussakin tulossa kokeita ja koulua on 8-15 ja sieltä sitten suoraan tallille ja tallilla n.3 tuntia, kun tulen kotiin pitää vielä tehdä läksyt ja syödä, ei hirveästi jää aikaa mihinkään ylimääräiseen paitsi viikonloppuna. Tää jakso on aika rankka mutta toivotaan että ens lukkari olis kevyempi!
Oon nyt viimeaikoina panostanu ja kuvaillu videoita, tallipäivä rutiini video on tulossa, nopeimmat osaavat etsiä sen jo varmaan you tubesta käyttäjältäni, mutta laitan kyllä vielä tänne bloginkin puolelle :)
Meillä oli taas keskiviikkona valkku ja se meni jo huomattavasti paremmin mitä edellinen, käteni pysyivät oikeillä paikoilla ja muutenkin flora oli koko aika kuulolla. Aluks asettelin ulospäin ja rupesin ottamaan ravia, ravissa voltteja ja taivuttelua ulos ja sisälle. Sitten tehtiin tötsistä semmonen pieni neliö ja ratsastin kulmat kunnolla, väleissä aina pysähdys ja sama lopuks ravissa ilman pysähdyksiä. Laukkojen vuoro ja laukattiin ympyrällä, flora rupee tosi helposti painamaam kädelle ja en oo oikein saanu ratsastettua sitä pois siitä mutta sain tosi hyviä vinkkejä ja laukatkin rupesi sujumaan tosi hyvin, valkun jälkeen kun oon ite reenaillu nii laukka tuntuu jotenki ihan erilaiselta hyvällä tavalla, ei tarvii kannatella floran päätä enää jesjes! Loppuun vielä ravailua kaarevilla urilla, paljon voltteja ja suunnanvaihdoksia. Flora toimi niin kivasti keskiviikkona että olin niin niin tyytyväinen raksuun <3
Vanha kuva florasta vanhalta tallilta kun menin ekoja kertoja ilman satulaa floralla.
Tällä hetkellä istun autossa matkalla ouluun, serkun ristiäisiin. Kävin aamulla ratsastamassa floran ja huomenna salla käykin hoitamassa hepon.
Heippa kaikki! Mun viikot on tosi kiireisiä niin arkena ei välttis tule postauksia mutta viikonloppuina sitten koitan parhaani mukaan kirjoitella. Tosiaan löysin mulle sen valmentajan Annan ja mulla oli sen tunti keskiviikkona. Tunnilla harjoiteltiin pysähdyksiä, käännöksiä sillä mun ulko-ohja ei tue niissä tarpeeksi mutta lopuksi sekin rupesi jo toimimaan ja sain hyvää palautetta. Tehtiin paljon siirtymisiä laukka, ravi ja käynti, väistöjä ja lopuksi ympyrällä asettamista.
Sain paljon hyviä vinkkejä ja hyvää palautetta, mulla on tällä hetkellä ratsastus motivaatio ihan huipulla, haluun vaan kehittyä ja oppia uutta! ihanaa kun nyt vihdoin pääsen valmentautumaan kunnolla ja säännöllisesti. Jyväskylän ratsastuskoululla käviöille saattaa olla tuttu ope sillä on ollut siellä viimeaikoina tuuraamassa marjoa! Kuvasin eilen tallipäivä rutiini videon joka tulee blogin puolelle ensiviikon lopusta.
Tänään ajattelin että menen ulkona kentällä koska oli niin hyvä sää, pohja oli niin kova että en hirveästi voinut ravailla mutta köpöttelin siellä sitten ja nautittiin auingon paisteesta! Mulla on ensviikon keskiviikkona taas valmennus, en malta oottaa! :)
Rakastan tätä hevosta niin niin niiin paljon, mää en oikeesti malta oottaa kaikkee mitä me tullaan yhdessä kokemaan kisat, maastot, höpsöilyt yms <3
Heippa kaikki! Ompas aika menny nopeesti, tosiaan kun tultiin juuasta niin flora oli sunnuntaina jotain riehunut ja kaatunut sinä viikonloppuna kun olin reissussa, onneksi flora oli muuten kuitenkin käyttäytynyt mallikkaasti ja todella hyvin hoidettu kiitos siitä kuuluu roosalle! <3 Mutta tosiaan oli vetänyt nurin kun oli ruennut jotain riehumaan ja liukastunut siinä samalla.. no maanantaina irtojuoksutettiin flora ja siitä sattekin nähdä videon! Floralla oli sopivasti virtaa ja kyllä tykkäs vähän päästellä!
Sitten tiistaina lähdin ihan normaalisti ratsastamaan, pidensin jalkkareita reijällä ja hain tosi hyvää asentoa/ryhtiä, keskityin tosi kovasti että varpaat on menosuuntaan, kädet oikeilla paikoilla ja että en ole liian jännittynyt enkä mitenkään heilu ja painosta hevosta, vaa ihan pienesti mukana niinkun kuuluukin. No nostin ravin ja sieltä ei noussut puhdas ravi.. se oli tahmeaa, hidasta, laahaavaa ja aika nopeasti siirtyi käyntiin. Ajattelin että se arkoisi sen jalkoja kun flora kaatu nii olis jotenki siinä ittensä satuttanu, ei kuitenkaan ontunut. Juoksutin että näkisin itse paremmin että miltä se näyttää niin kyllä se vähäsen varo niitä jalkoja mutta kuitenkin astui hyvin alle ja sillee mutta arkoi kummiskin. Venyttelin jalat vielä huolellisesti läpi ja katsoin/tunnustelin mutta ei näkynyt mitään ulospäin ainaskaan.
Keskiviikkona kokeilin uudestaan ratsastaa, taas aloitin pitkillä alkukäynneillä ja ajattelin omaa istuntaani, nostin sitten ravin joka nousi aika vaivanloisesti, taas tosi tahmeeta, välillä kyllä ravas paremmin mut sitten taas vähän tahmeni.. Ajattelin jättää ravailut siihen ja kävelytin vielä. Viime aikoina on ollu pari mahahaava oireeseen viittaavaa juttua.. nimittäin kun olin ratsastamassa niin flora käänsi päätään kylkensä kohdalle ja ns. hamuili siitä ja yks päivä potkas kerran mahaansa.. mutta ei kuitenkaan muuten ole esim harjatessaan arkonut mahaansa eikä mitään muuta :o
Nyt on ollut to-pe kävelylenkkejä ja kunnon venyttelyt, + hankittiin antepsiä ja lisättiin vähän heinä määriä.
Meinasin huomenna käydä katsastamassa tilanteen että vieläkö ravi on tahmeaa.. sillä meillä olisi keskiviikkona kouluvalmennus, jeejee nyt oon löytänyt meille mahdollisen valmentajan joka rupeais valmentamaan meitä! Tästä se lähtee, toivotaan vain että saadaan nyt nuo kummajaiset pois!
Heippa kaikki! Niinkuin yhdessä postauksessa kerroin että treenasimme 29.12 puomeja sillä edellinen esteitten hyppääminen ei mennyt ihan putkeen niin ajattelin että aloitetaan pienistä ja sitten varmalla asenteella seuraavalla kerralla sitten esteille. Mietin pitkään että teenkö videota vai en mutta päätin sitten tehdä joten toivottavasti tykkäätte! :)
Kun katsoin itse videoita ratsastuksen jälkeen, mulla kloksahti suu auki että miten on istunta huonontunut.. varpaat menee sivulle, kädet ihan miten sattuu ja muutenkin heilun kun joku heiluri, jännä miten voi istunta muuttua kun ei ole joku siitä huomauttelemassa ja neuvomassa.. Istunnasta puheen ollen helmikuussa polleparkkiin tulee Mia Kainulainen pitämään viikonlopun kestävän istuntakurssin jonne aijon osallistua, muutenkin on nyt pakko löytää joku jonka valvovan silmän alla voisi ratsastaa sillä haluan kehittyä en huonontua! Mutta onneksi niitä valmentajia tuolla pyörii eriasia on vain että uskallanko mennä juttusille :D no eivaan enköhän minä uskalla kun nyt on pakko löytää joku apuun.
Hyvä puolihan on nyt siinä että tänne lisäilen videoita on se että kehitystä pystyy seuraamaan, luulen jo että seuraava puomi video on istunnan osaltani parempi sillä tiedostan nyt asiat joita pitää parantaa! :)
Saavuttiin jo eilen illalla tänne jyväskylään ja tänään on maneesi varattu floran irtojuoksutusta varten ja lopuksi vielä ratsastelen hieman, otan kameran tallille niin laitan tännekkin videota miten innoissaan flora spurttaakaan maneesissa vapaana!
Heippa kaikki! Nyt kun en oikein voi kirjoittaa floran kuulumisista sillä ollaan reissussa juuassa ja flora on Roosan hyvissä hoivissa niin ajattelin laittaa parit kuvat florasta varsana.
Florahan on kotoisin virosta ja tänä vuonna tuotu suomeen, oltiin kasvattajaan yhteyksissä pari kuukautta sitten kun meillä oli mahahaava ongelmia niin haluttiin tietää tarkemmin että minkälaista floran elämä oli ollut virossa. Se on ollut todella pikkuinen verrattuna nykyään, vitsit en pysty katsoa näitä kuvia hymyilemättä ja lässyttämättä, siinä se meidän pikku flora on, korjaan *iso flora :D
Virossa se oli laiduntanut laumassa paljon ja ollut harraste käytössä you tubessa on pari videota niiltä ajoilta: