keskiviikko 24. joulukuuta 2014

114. Hyvää joulua!

Heippa kaikki ihanat blogin seuraajat! 
Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! Muistakaahan syödä nyt paljon ja nauttia elämän pienistäkin hyvistä asioista! ❤️
Palailen blogin puolelle ensi vuoden puolella kuulumisia kirjoitellen.. 




maanantai 15. joulukuuta 2014

113. Heihei epätietoisuus! +ratsastus video

Ai, että mä oon onnellinen! Vihdoin voin sanoa epätietosuudelle heipat, eikä kyllä tulekkaan ikävä. Tänään (maanantaina) floraa kävi hoitamassa Aimo Koskinen. Sain kuulla positiiviset uutiset; eli kyseiset vaivat on hoidettavissa pois. Floralla on siis tällä hetkellä maha kipeä, saattaa olla pientä haavaumaa tai sitten maha on vain ärsyyntynyt. Mä luulen että maha on ärsyyntynyt muutosta uuteen paikkaa, tallikin on paljon pienempi ja rytmi on hieman erinlainen. Osasin jo itse arvailla että maha on aika varmasti hieman ainaskin kipeä, koska flora on aika herkkis. (Ainakin tunteellisesti)  Toinen vaiva ja vakavempi on takajalkojen joku osa en muista (olin niin sekavissa fiiliksissä että unohdin xd) on siis tulehtunut pahasti. Syytä tähän ei osattu sanoa mutta se selviää keskiviikkona. Sillä flora käytetään Leena Puupposella helsingissä piikitettävänä jonka jälkeen viikko ja on Aimon käsittely taas.

Sain myös kuulla Aimolta oikeat super kehut florasta! Floralla on hyvä rakenne ja sen olemuksesta huomaa miten hieno hevonen on kyseessä. Pariinotteeseen sain kuulla myös että en ole epäonnistunut hevoskaupoissa kun näin super hienon hevosen ostin ja mä olen samaa mieltä <3
Ylipäätään Aimo sanoi että nyt kun vaiva hoidetaan niin tulevaisuus näyttää valoisalta! Voin taas hyvillä mielin kohta rueta treenaamaan terveellä hienolla hevosella! Kop kop* eipäs nyt nuolasta ennen kun tipahtaa..

Mutta päällisin puolin oon niin helpottunut, mä tiesin että joku on vialla. Flora on nimittäin oikeasti hyvin käyttäytyvä tammuli kun kaikki on kunnossa! Parasta tässä on nyt se että viat voidaan korjata eikä ne jää sen kummemmin rajottamaan meidän elämäämme. Paisi mahahaava herkkyys, mutta siihen on omat konstinsa ja niitä noudattamalla saamaan sekin pysymään kurissa.
Ihanaa nähdä se pieni valon paiste tunnelin päästä, kyllä me vielä täältä noustaan! :)

Loppuun vielä video jossa ratsastan floralla viimeisen kerran ennen ratsutukseen lähtöä! Viimeinen viikko kouluakin starttasi käyntiin, sieltä se joulu tulee! :)





♥Oona


perjantai 12. joulukuuta 2014

112. Kuulumisia!

Moikka! Mulla on nyt ihan tän blogin päivittäminen jääny.. Ei vaan yksenkertaisesti ole ollut fiilistä. Kaikki on niin auki vielä. Ken tietää miten tässä floran kanssa vielä käy?
Flora on nyt siis kolmatta viikkoa ratsuttajalla, ensimmäinen viikko meni hyvin. Titta hyppäsi floralla ihan pariinotteeseen ja sileelläkin oli toiminut hyvin. Ainut mitä flora oli temppuillu niin käynnissä yrittänyt tehdä sitä sen pystyyn hyppimistä ja pukittelua, mutta sitäkin ihan pienesti ilman mitään sen suurempaa draamaa. Loppu viikosta sitäkään ei enää ollut.

Seuraava viikko ei mennytkään sitten ihan niin putkeen.. Heti maanantainan flora oli tuntunut tosi hyvältä  mutta kun vähän pyysi lisää niin flora aloitti pelleilyn.. Ja sitä se oli ollut koko loppu viikko, Titta oli hakenut jotkut ohja (en muista nimeä) jotka estävät pään laskemista. Niiden avulla selästä ei lennä, mutta niillä ei voi hypätä, joten hyppääminen jäikin sitten siihen.
Oikeaan kierrokseen flora oli ollut selvästi huonompi ja se oli ollut floralle vaikeampi suunta jolloin helposti alkoi tämä pystyyn nouseminen ja pukittelu.

Ratsutus paikassa on siis maneesissa koko ajan esteitä ja tosiaan meidän kotitallilla ei ole. Ja tämä pystyyn nousemis ongelma/pukittelu on yleensä meillä esteillä. Mutta nyt sitä on ollut ratsutus paikassa melkeimpä joka päivä.

En tiedä, mistä tämä voi johtua? Opittu tapa se on, mutta mikä sen on laukaissut ja miksi se vielä jatkuu? Minne hävisi se hevonen joka rakasti esteitä ja yritti aina parhaansa?
Sen tiedän että joku tässä nyt on vialla mutta se onkin sitten ihan arvoitus että mistä se johtuu..? Viime viikot on ollu mulle vaikeita, ensimmäkin elää siinä epätiedossa, että mikä on vialla ja toinen on ikävä.
Ihan hassua miten floran poissa olo vaikuttaa niin paljon, välillä oon vaan niin herkällä päällä että kun vaan kuulen jotain floraan liittyvää niin silmät kostuu.. Ja ette arvaakkaan miten kova ikävä mulle vielä tuli kun tänään juttelin ratsuttajan kanssa ja flora hirnas siellä taustalla.. :')

Tällä viikolla Titta (ratsuttaja) juoksutti floraa, se oli kattonut että laukassa floran vas. taka jalka oli oli ottanut lyhyemäpää askelta kun muut ja ollut jotenkin jäykempi, mutta sitten hetken juoksuttelun jälkeen oli vain yhtäkkiä askel korjaantunu ja laukka rupesi pyörimään hyvin. Tänään ratsastaessa floran ero oikeaan suuntaan oli hävinnyt, mutta flora oli molempiin suuntiin alottanut taas yrittämään pukittelelua. Oli kuitenkin lopettanut kun huomasi että se ei auta. (ne ohjat siis estävät pään laskemisen niin siellä on helpompi pysyä)

Mulle on sanottu jonkun verran (ongelma hetkinä esim. ihan sillon floran osto alkuina jolloin huono käyttäytyminen johtui mahahaavasta ja myös nyt..) että flora kannattaa myydä tai jutella myyjien kanssa ja purkaa kauppa mahdollisesti.  Ei, mä en vain pysty siihen! Kaikella on aina syynsä ja joku tässä nyt mättää! Flora on toimiva hevonen muuten, ratsuttaja mm. kehui hyppy tyyliä ja flora on muutenkin saanut hyvää palautetta! Huonoa tässä nyt on vain tuo pukittelu ja pystyyn nouseminen..
Mä oon sitä mieltä ettei kovin moni hevonen ihan huvikseen yrittä ratsastajaa selästä heittää, joku syy siihen on aina pakko olla! Joten otettiin yhteyttä Minna Talbergiin joka on hevoskouluttaja ja osaa ratkaista kyseisiä tilanteita. Minna ehdotti uudelleen kouluttamisesta, itse en oikein ymmärrä että mitä se tarkoittaa mutta sen pitäisi toimia ellei joku paikka ole kipeä. Minna siis tekee yhteistyötä mm. ratsuttajan ja eläinlääkärin kanssa. Ensin tietenkin tarkastetaan että onko joku paikka vain kipeä josta kyseinen käytös johtuu. Maanantainan on tulossa Aimo Koskinen hieromaan floran. Aimo on kuulemma todellinen ihmemies joka yleensä ongelma kohdat löytää. Tosiaan Aimo tekee krani, akupunktio yms. hoitoja joten nyt peukut pystyyn että jotain sieltä löytyy jonka pystyy korjaamaan!

Toivon todella että joku paikka on kipeä eikä korvien välissä olisi mitään vikaa.. Jos taas kaikki näyttää siltä että mistään jumista se ei johdu niin floralla alkaa uudelleen koulutus joka toivottavasti auttaa! Nyt olen nimittäin valmis tekemään kaikkeni tämän hevosen eteen! Joku mut vaan saa vielä yrittämään ja uskomaan siihen hevoseen kun katson sitä!
Ymmärrän muiden mielipiteen että se on vaarallista kun flora käyttäytyy niin ja niinhän se onkin (en itse todellakaan pidä tavasta), kehittyminen on hidasta ja vaikeaa!
Mulla on sen verran sydäntä että huolehdin hevosen kuntoon ennenkuin sen esim, myisin. Kuka edes ostaisi tälläistä hevosta? Eheei enkä halua purkaa kauppaa.. Flora joutuisi vain kiertoon.
Jos tilanne rupeaa oikeasti näyttämään siltä että tästä ei vain yksin kertaisesti tule mitään niin aina löytyy joku vaihtoehto joka on molemmille reilu.

Mielestäni ihmisen pitää ajatella muutakin kuin vain itseään, mitäköhän floralle olisi käynyt jos oltaisiin palautettu se alkuaikoina kun ei vielä tiedetty että floralla oli mahahaava, meille vain sanottiin että hevonen varmaan rauhoitettiin koe ratsastukseen ja että hevonen on päästä sekaisin. Ei, hevonen ei ihan huvikseen käyttäydy niin hurjasti! Jos flora oltaisiin palautettu se olisi vain mennyt uudestaan myyntiin ja seuraavalla ostajalla olisi ollut sama ongelma ja kierre ois jatkunu niin pitkään kunnes joku olisi huomannut että floralla ei olisi ollut kaikki hyvin ja halunnut auttaa.. tai sitten flora ois voinu mennä pahimmassa tapauksessa niin sekaisin ihmisten huomaamattomuuden takia että ei olisi ollut muuta vaihtoehtoa kun lopettaa.. Hevosten huono käyttäytyminen on ihmisten itse aiheuttamaa, kaikki normaalista hevosen käyttäytymisen kuviosta poikkeavaa on yleensä ihmisen aiheuttamaa.

Jos tässä on nyt kyse kivun aiheuttamasta käytöksestä niin kyllä oon pettyny itseeni.. Miksi en heti ensimmäisellä kerralla kun flora temppuili niin tajunnut että nyt ei ole kaikki huonosti ja hyppääminen pitää lopettaa kunnes flora on taas kunnossa. Näin se vaa menee virheitten kautta oppii, ehkä siinä vielä sekotti se että flora ei edes aina temppuillut, mutta hevonen yleensä pyrkii tekemään parhaansa ja kunnioittaaan johtajansa käskyjä. Ehkä flora vaan yritti kestää kivun mutta aina se ei onnistunut. No maanantaina selviää että löytääkö Aimo jotain jumeja tai muuta florasta.

En voi muuta sanoa kuin, toivotaan parasta ja pelätään pahinta!
Nyt kun mulla ei oo ollut floraa ratsastettavana niin olen ratsastanut meidän tallilta yhdellä sissillä ja kävin kouluvalmennuksessa myös, tosi kiva kaveri! :)

♥Oona
jottei postaus jäis ihan kuvattomaksi niin tässä kuva kesältä kun salla menee floralla :)




maanantai 1. joulukuuta 2014

111. Joululahja toiveet!

Moikka! Nyt kun jouluaattokin rupeaa lähestymään niin moni varmasti miettii jo että mitä toivoo. Itse päätin mennä tsekkailemaan hevosnettikauppoja ja poimin sieltä hieman hyviä ideoita.
Eli laittelen minun joululahja toiveitani;



Olen jo pitkään katsellut PS of Swedenin riimuja, Tykkään näiden riimujen yksityiskohdista eli noista helmistä. Muutenkin riimut ovat muotoiltu hevosta ajatellen ja ovat tosi kauniit!




Seuraavana olen myös ihaillut Hööksin villaloimea. Tässäkin pidän paljon noista etukiinnikkeiden siisteydestä ja muutenkin loimi on tosi ihanan värinen.





Samalla väri teemalla jatketaan! Katselin satulahuopia ja totesin että tällä hetkellä on tosi huono valikoima mun mielestä tarjolla näissä perus nettikaupoissa (esim. hööks, horze)
Mutta silmääni kuitenkin pisti tämä! Huopa on HKÄ:mmän  Tosi kivan näköinen toppaus ja kivana yksityiskohtana on vielä kultainen nauha reunassa.





Kuvan Kentucky merkin suojat, mulla on jo mustat perussuojat kyseistä merkkiä (eri mallia) ja oon tykännyt suojista iha älyttömästä. Hyvät suojat sileelle ja myös hienon näköset! 








Sitten tämmöinen Globus sportin panssarivyö, tää olis semmonen tarpeellinen. Ja myös todella laadukkaan olonen.





Hööksin kisatakki, yksinkertainen ja tosi siisti malli! Tummansininenkin väri on tosi kiva.





Hööksin kisahousut jossa on polven silikoni paikat. Animon housujen ns. "halppis versiot" mutta oon kuullu housuista pelkkää hyvää!




Cavallo Sport chapsit/saappaan varret, todella hyvän laatuiset ja näköset! Mulla on menny pariin otteeseen vetoketjut rikki saappaista, näissä on kunnon metallivetoketjut eli kestävyyden pitäisi olla tosi hyvä, hinnassa se tosin kyllä näkyy.. 


Samaa merkkiä olevat jodhpurit, tosiaan todella laadukas merkki joten hinnassa näkyy taas.. Löyty paljon muitakin kivoja, hyviä/laadukkaita ja halvempiakin kenkiä mutta ajattelin nyt laittaa tänne tämän samaa sarjaa olevan.






Sitten toivon myös vaatteita sekä ratsastus että iha vapaa-ajan ja kosmetiikkatuotteita!



Uusi puhelin löytyy myös toivomuslistalta, mulla on ollut edellinen jo 4 vuotta joten nyt olisi jo tarpeessa uusi :D

♥Oona

Mitä tykkäsitte postauksesta? Mitä teidän toivomuslistalla on? :)