maanantai 25. elokuuta 2014

93. Kisa katsomossa!

Moikka! Viikonloppuna oli killerillä alue koulu- ja estekisat, oli siellä pari seura luokkaakin. Vitsit että oli taas vaihteeksi ihana olla katsomassa kisoja. Siellä vietettiin kaverini Aunen kanssa 2 ihan mahtavaa päivää! Ratsastamaan tekee mieli aivan älyttömästi ja luultavasti olen nyt tällä viikolla/ens viikolla menossa ratsastamaan ratsastuskouluun, jännittää kun olen kohta 1 vuoden mennyt vain floralla. Mutta ihanaa päästä ratsastamaan ja muutenkin kivaa vaihtelua.










Oliko kukaan blogin seuraaja kisoissa katsomassa/kisaamassa? Tässä ei ole kaikkia kuvia kisoista mutta muokkailin tänne jotain matskua. Mitäs pidätte? :)

torstai 21. elokuuta 2014

92. klinikka reissu!

Moikka! Tosiaan eilen (keskiviikkona) lähdimme selvittämään ontumisen syyn klinikalle.
Lähtö meni tosi hyvin ja floran lastauksessakaan ei mennyt edes niin pitkään miten luulin. Sillä flora ei kovin mielellään koppiin ole ennen mennyt. Tällä kertaa suostui puoliksi tulla ja sitten otettiin liinat ja vähän autettiin niin eikös flora tallustanutkin kiltisti koppiin ilman mitään vastusteluja.


Klinikalle päästessä eläinlääkäti tunnusteli jalat ja sitten mentiinkin ulos taivutuksiin. Ja niinhän se flora ontukin niinkuin ennenkin no sitten käytiin puuduttamassa vas. etu jalka. Taivutettiin uudestaan, ontuminen ei hävinnyt mutta ei ollut niin paha. Joten vika ei jaloissa ole. Sitten eläinlääkäri rupesi tunnustelemaan floran lapaa ja se arko sitä ihan selvästi. Ultrattiin ne sitten ja floralla on todella söpöt neliön muotoset karvattomat kohdat lavoissa :D mutta siis ultrassa huomattiin että olkanivelen seudun nivelen yläreunalla on luun pinnassa "pieni vekki" murtumasärö ja nestettä luun pinnalla, eli kaatumisen yhteydessä oli nämä tapahtunut.


Hoito ohjeeksi sain 2 viikkoa kävelytystä, olkapään alueelle arnika geeliä hierottavaksi, venyttelyä ja kipulääke kuurin. 2 viikon päästä sitten selkään ja suorilla urilla ravia jos näyttää hyvältä niin lisää liikutusta pikku hiljaa jos taas huono niin klinikalle kontrolliin. Nyt vaan toivotaa että saataisiin flora tämän 2 viikon saikun jälkeen kuntoon! Sitten lastattiin flora ja ette ikinä usko kuka käveli ensimmäistä kertaa koskaan koppiin kiltisti eikä tarvittu mitään. Siinä tilanteessa melkein tuli pari onnenkyyneltä.

Muutenkin nyt on hyvä fiilis kun tietää että mikä floralla on, ei tarvitse enää arpoa että missä mättää. Nyt vain hoidellaan hepo kuntoon! Flora käyttäyty tosi hienosti klinikalla vieraassa paikassa, hyvillä mielillä sitten lähden muuallekkin reissuun ja nyt ei tarvitse enää sulkea kisoja pois vain sen takia että flora ei suostu mennä koppiin koska kyllä se sen taitaa kun vain haluaa! :)





maanantai 18. elokuuta 2014

91. Pikainen päivitys

Moikka, moni on varmaan ihmetellyt että miksi en ole kirjoittanut pitkiin aikoihin.. No syy on se että mitään ei ole oikeastaan tapahtunut.. Keskiviikkona kävi tallilla eläinlääkäri joka raspasi ja rokotti floran. Pyysin samalla myös katsomaan jalkaa ja sovittiin että koitetaan nyt loppu viikko normisti liikuttaa. Niinhän sitten tein, ensimmäinen ratsastus kerta 2 viikkoon oli aika järkyttävää. Flora oli ihan muissa mailmoissa.. No siinä sitten ratsastin 2 kouluvalmennukset ja jumppailtiin floraa auki. Nyt kuitenkin vielä näyttää siltä että klinikalle on mentävä ja niin varasinkin ajan. Eli keskiviikkona on aika klinikalle jossa sitten toivottavasti selviää että missä on vika ja miten tästä jatketaan. Seuraava postaus luultavasti tulee heti keskiviikkona/torstaina. 

2 viikkoa on tuntunut todella hitailta ja olo on ollut todella huolestunut. Toivon vaan tällä hetkellä enemmän kun mitään muuta että flora saataisiin kuntoon. Ainiin florahan ei ole tässä se ainut kovia kokenut vaan niin olen myös minäkin.. Mulla on nimittäin mustasilmä, jep luit oikein. Olin yks päivä ottamassa floralta kylmäsuojia pois flora säikähti tarran ääntä ja nosti polven ylös niin enkös mää ollukki just siinä sen edessä. Että näinki hyvin meillä menee tällä hetkellä.. Ei tää vaa aina oo nii helppoo, no jospa tästä lähettäs sitten seuraavaksi nousuun! 

On mulla vaan mailman ihanin hevonen <3 niin höntti!

Nyt kun mullakin on ollu ns. lomaa ratsastamisesta niin oon innostunu lenkkeilemään ja oon ollu paljon kavereittenkaa. 






maanantai 4. elokuuta 2014

90. Saikku jatkuu..

Moikkis! Niinkuin otsikosta voitte päätellä niin floran saikku jatkuu.. Tänään katsoin tilanteen juoksuttamalla. Flora oli muuten tosi hyvässä kunnossa että jumit ollaan nyt saatu aikalailla pois mutta ontuu vasenta etustaan. Ontuminen melkein hävisi/pieneni liikuttaessa kunnes flora päätti ottaa muutaman oikein villin laukka spurtin ja riehu siinä jotain, jalka näytti olevan sen riehumisen jälkeen taas kipeä. Lopetin sen sitten siihen ja lähdin kävely lenkille. Kylmäsin jalat ja jätin floran karsinaan huilimaan kun tänään oli niin kuuma.

Otin klinikalle yhteyttä,  kerroin tilanteen ja kysyin miten jatkan. Ohjeeksi sain jatkaa käveletystä vielä viikon.. Ja jos ontuu vielä ens viikolla niin pitää lähteä klinikalle näyttämään. Toivotaan nyt että flora tulisi nopeasti kuntoon! Nimittäin neidille kertyy aivan älyttömästi virtaa ja muuta ei saa tehdä kuin kävellä.

Keväältä kuva

 Vihdoin sain myös päivitettyä blogin ulkoasua, en ole vielä ihan tyytyväinen ja pari kuvaakin pitää vielä odotella että saan ne kuvaajalta eli tämä on nyt tämmöinen väliaikainen uudistus! 



Mitäs pidätte uudesta ulkoasusta? Ja oletteko te joutunut odottelemaan pitkiä aikoja että hevonen parantuu? Millaisia postauksia haluatte että tekisin? :)